perjantai 2. helmikuuta 2018

Pelisuunnittelukurssi

Tehtäväksemme annettiin suunnitella oma peli, lautapeleistä tietokonepeleihin. Pelissä tuli olla mukana hahmoja, ympäristö ja juoni.

Päätin itse tehdä Tuntemattomasta Sotilaasta PC-pelin. Idea lähti jo ennen tämän kurssin alkamista kun kävin kyseisen elokuvan katsomassa, mutta nyt pääsi jo jotain ulkoasua sille suunnittelemaankin.

Aluksi ennen lopullisen työn tekemistä meidän piti kirjoittaa juoni ja muitakin peliin liittyviä juttuja paperille. Sen jälkeen saimme luonnostella hahmoja, heidän vaatteitaan ja ulkonäköään.

Pelini kertoo Tuntemattoman Sotilaan tapahtumia pelaajan kontrolloimana. Peli on rakenteeltaan sellainen, että on kohtia joissa pelaaja voi itse valita hänelle annettujen vaihtoehtojen väliltä ja hänen valintansa vaikuttavat pelin kulkuun ja lopputulokseen. Välissä on myös tarinallisia kohtia joissa pelaaja ei itse voi ohjata hahmoja tai vaikuttaa heidän tekoihin.
     Pääosassa pelissä ovat elokuvastakin tutut ja eniten kameran edessä olleet henkilöt, ja tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Suomen luontoon, raja-alueille ja Venäjälle. Peli pyrkii realistisuuteen, joten kaikki asusteet, aseet, kulkuneuvot ja ympäristö ovat huolella suunniteltuja ja tehtyjä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.