tiistai 29. tammikuuta 2019

Portfolio

Punkaharjukuva ykköseltä:

Keväisenä päivänä kävimme Punkaharjulla kuvaamassa hotellia ja sen ympäristöä. Tässä kuva parista lasiruukusta pienen jälkikäsittelyn jälkeen.

Photoshop-harjoitus ykköseltä:

 Ensimmäistä kertaa editointia Photoshopilla. Alkuperäinen kuva on otettu eräältä resortilta Filippiinien Negros Orientaalilta ja päälle on edituoitu lohikäärmeitä ja aluksia luomaan erilaista tunnelmaa ja maailmaa.

Mustavalkokuva ykköseltä: 

Mallina prinsessamekkoon pukeutunut Saara, joka pitelee käsissään mandoliinia.

 

Kiina kakkoselta:

Ei! Ei! Ei! Ei!



 Kööpenhamina-työ kakkoselta:

 Arkenin näyttelystä klovni, jonka päälle olen piirustanut ja tuhrustanut lorun.



 Pelikurssi kakkoselta:

Peli sijoittuu 90-luvun alkupuolelle, Etelä-Korean Busaniin. Suurkaupungista huolimatta tarinan tapahtumat sijoittuvat pääosin kaupungin hiljaisimmille alueille, lähiöihin jne. Piirtämäni kuvat pelin varsinaisesta päähenkilöstä, Jiohista, ja peliympäristöstä antavat tarkoituksella vääränlaisen kuvan pelistä. Pelin päägenret ovat mysteeri, kauhu ja toiminta. Mitä pidemmälle tarinassa mennään, sitä intensiivisemmäksi pelaaminen käy, ja mitä enemmän hoidat sivutehtäviä, sitä kieroutuneemmaksi juoni käy. Pelin varsinainen päähenkilö on Jioh, 16-vuotias nuori, joka vain haluaa parhaan ystävänsä takaisi, mutta hänen rinnallansa ovat myös Taeyoung sekä Seon.


keskiviikko 23. tammikuuta 2019

PYHÄ - Glleria Eteisessä


Päättötyöt ovat valmistuneet, galleriassa on noin 40 mitä hienointa tulkintaa Pyhä-aiheesta.
Tässä medialaisten työt tekijöidensä kanssa. Kaksi esittelyä tulee ensi viikolla.

Esittelypäivänä galleriassa oli myös Ylen Etelä-Savon tiimi tekemässä juttua Taidelukion kehittämistehtävästä, Reima-rehtori haastateltavana.





Joonas taiteilijuutta pohtivan maalauksensa äärellä.



Jimin mielenmaisemia abstraktia kuvakieltä käyttävässä videossa.


Alyssa, arkkienkelit ja seitsemän kuolemansyntiä digimaalauksina.




Julian ilmastonmuutosta kommentoiva "antiikkinen" maljakko

Anniinan yhteisöllisen pyhän pohdinnan tuloksena kuvakooste.



Sannin menneitä sukupolvia kunnioittava öljymaalaus.









tiistai 20. marraskuuta 2018

Mielen marraskuu

Media-abien 11. kurssin sisältö oli opiskelijoiden itsensä suunnittelema. Erinäisistä ajankohtaisista aiheista he päätyivät työstämään yhteisesti aihetta mielenterveys. Jokainen valitsi tekotavan omien mieltymyksien mukaan.

Valmis näyttely on nähtävillä marraskuun ajan koulun gallerian Koppi-tilassa. Hyväksi näyttelypariksi galleriatilaan tuli marraskuun ajaksi sulkavalaisen Tuomo Kukkosen valoisia ja värikkäitä maisemamaalauksia.

Tässä muutama kuva medialaisten kokonaisuudesta.


Joonaksen teos yläosassa ja alaosassa
Jimin videoteos Finaali


Julia

Anniina


Alyssa










 
Sanni